Satakunnan Kansa kasvoi jälleen verkossa

Satakunnan Kansan verkkosivujen kävijämäärä kasvoi viime vuonna voimakkaasti. Verkkosivuilla on viikoittain keskimäärin 179 000 eri kävijää.

Parhaimmillaan viime heinäkuussa eri kävijöitä oli kuukauden aikana 746 000. Superkesä asuntomessuineen vaikutti asiaan, mutta, kävijämäärä pysyi korkealla myös loppuvuonna.

– Mennyt vuosi oli uutisellisesti erittäin monipuolinen. Isoja uutisia oli paljon: Cannonball-oikeudenkäynti, Pori Jazzin toimitusjohtajavalinnasta seurannut kohu ja Ässien dramaattinen kausi kiinnostivat lukijoitamme. Luettuja olivat myös satakuntalaisten henkilökohtaiset ja koskettavat tarinat, kertoo Satakunnan Kansan päätoimittaja Tomi Lähdeniemi.

Noin 60 prosenttia verkkosivujen kävijöistä käyttää Satakunnan Kansan verkkosisältöjä älypuhelimella.

Myös painetun lehden päivittäinen lukijamäärä pysyi vakaana. Printtilehden ja sen pohjalta tehdyn näköislehden yhteenlaskettu lukijamäärä on 96 000 päivässä.

– Printtilehden asema on edelleen todella vahva. Hienoinen printtilehden levikin lasku korvautuu nykyään jo täysin digilehden kasvulla, Tomi Lähdeniemi sanoo.

Satakunnan Kansan painettu lehti ja verkko tavoittavat viikoittain 89 prosenttia alueensa kuluttajista.

Lukija- ja kävijämäärät perustuvat Kansallisen Mediatutkimuksen ja FIM-Comscoren lukuihin.

Satakunnan Kansan toimitus on viime vuosina keskittynyt kehittämään mahdollisimman kiinnostavaa ja laadukasta paikallista journalismia. Viime vuonna aloitettiin suorien lähetysten sekä podcastien tekeminen. Parhaimmillaan suorat lähetykset ovat keränneet kymmenien tuhansien katsojien yleisön, ja Kurvi ulvoo -urheilupodcastien jaksot saavat tyypillisesti tuhansia kuulijoita.

– Olemme saaneet uusia asiakkaita, kun aloitimme livelähetykset ja podcastit. Kiekkojournalismimme on saanut aivan uuden ulottuvuuden. Kuunneltuna toimittajien asiantuntemus tulee todella henkilökohtaiseksi, Tomi Lähdeniemi sanoo.

Suurta suosiota ovat saavuttaneet myös Porilaisen visat ja testit.