Täysin uuden kokeileminen loi positiivista pöhinää Nakkilan kuntaan

Nakkilan kunta lähti keväällä 2017 rohkeasti kokeilemaan aivan uudenlaista monikanavaista markkinointia Satakunnan Kansassa. Kampanjaan kuului kaksi sisältömarkkinointiartikkelia, video ja muuta mainontaa. Ensimmäinen julkaistu juttu käsitteli kunnan tontteja sekä paluumuuttoa tekevää nuorta pariskuntaa. Toisessa tekstissä syvennyttiin Nakkilan koskiin ja alueen luontoon. Videolla elävöitettiin katsojille kalastusmahdollisuuksia. Sisällöt julkaistiin Satakunnankansa.fissä sekä Nakkilalainen kevät -lehdessä. Markkinointia tehostettiin satakunnankansa.fissä näkyvällä bannerimainonnalla.

”Kampanjan päätavoite oli uusien yritysten ja asukkaiden houkutteleminen Nakkilaan. Konkreettisesti pyrimme lisäämään kunnan näkyvyyttä, tonttien myyntiä ja muistuttamaan Porin läheisestä sijainnista.” kertoo Nakkilan hallintojohtaja Erno Heikkinen.

Tämä oli ensimmäinen näin laajalla skaalalla toteutettu markkinointitempaus Nakkilassa.

”Ennen tontteja käsittelevän artikkelin julkaisua tonttikauppa oli ollut hyvin hiljaista. Jutun julkaisemisen jälkeen tontteja on myyty jo useampi ja ihmiset ovat selvästi kiinnostuneempia asuinalueesta.” Heikkinen summaa.

Teksti oli Satakunnan Kansan päivän luetuin sisältö ja se keräsi kokonaisuudessaan yli 10 000 silmäparia. Huikea menestys selittyy ennakkoluulottomalla asenteella kokeilla jotain uutta. Kampanjasta saatiin paljon positiivista palautetta.

”Markkinointia on kehuttu rohkeaksi ja sellaiseksi, mitä kunnan pitäisi juuri tehdä enemmän.”

Kunta haki markkinointiinsa uusia ideoita ja energiaa mainonnan avulla. Kampanjan aikana saatiin kerättyä paljon dataa siitä, millaiset kohderyhmät olivat kiinnostuneet tonteista ja tietoa pystytään hyödyntämään myös tulevaisuudessa.

”Kampanja avasi meidän silmiä kunnan markkinoinnin suhteen. Kokeileminen ja uudenlainen tekeminen on tärkeintä! Jos ei yritä, ei voi voittaa.” kertoo Heikkinen.


Tehdäänkö teidänkin kunnallenne menestystarina?

”Kuntamarkkinointi on murroksessa. Kuulutusten ja ilmoitusten julkaisemisesta ollaan siirtymässä monikanavaisiin ja lukijoille mieluisampiin markkinoinnin muotoihin. Kuntalain uudistuessa on tärkeää, että kunnat ja virkamiehet tulevat lähelle asukkaitaan ja kertovat asioista avoimesti, osallistavasti ja ymmärrettävästi. Nakkilan kunta onnistui sisältömarkkinoinnillaan herättämään tunteita ja keskustelua sekä kiihdyttämään myös tonttikauppaa. Kunnat ovat uuden edessä ja nyt tarvitaan juuri vastaavia rohkeita avauksia markkinoinnissa.

Satakunnan Kansa on yhteistyökumppanina virkamiesystävällinen, sillä voimme tarjota ratkaisuja avaimet käteen -periaatteella. Tavoite- ja suunnittelupalaverin jälkeen tuotamme kaiken sisällön sovitun mukaisesti kuormittamatta virkaatekevien työaikaa.

Nakkilan viitoittaessa tietä muille kunnille, tästä on hyvä lähteä luomaan yhä vetovoimaisempaa Satakuntaa.”

Marjaana Vilponen, myyntineuvottelija

Lue lisää: