Säästöhalli luottaa asiakaslähtöiseen printtimainontaan

Harjavallassa toimivan tavarataloyritys Säästöhallin säännöllinen printtimainonta on yrityksen pääasiallinen mainonnan muoto. Yrittäjä Matti Jussilan mukaan ilmoittelun vaikutus näkyy myymälän kassalla, kun asiakkaat tulevat kyselemään ilmoituksessa olleiden tuotteiden perään.

”Pyrimme ajankohtaiseen ja asiakaslähtöiseen tuotemainontaan. Korostamme edullista hinta-laatu-suhdetta pitäen kuitenkin laadusta kiinni. Meillä on mainos yleensä kerran viikossa Sydän-Satakunnassa.” Matti Jussila, Säästöhalli

Vuonna 1986 paikkakunnalla aloittanut Säästöhalli on mainostanut Sydän-Satakunnassa ja nykyistä lehteä edeltäneessä Harjavallan Seudussa 15-20 vuoden ajan. ”Olemme valinneet sellaisen median, jonka pitäisi olla täällä tavallisen ihmisen valtamedia”, toteaa Jussila.

Jussila nimeää Säästöhallin vahvuudeksi monipuolisuuden eli tuotetarjonnan laajuuden, mikä onkin vahvasti esillä myös mainonnassa. Aktiivisella mainonnalla eri tuoteryhmien ajankohtaiset tuotteet saadaan otolliseen aikaan kuluttajien tietoisuuteen. Säästöhallin asiakaskunnassa merkittävä rooli on rautakauppatuotteita ostavilla tee-se-itse-ihmisillä kuin myös kodin tarvikkeiden, tekstiilien ja autotarvikkeiden ostajilla. ”Pyrimme siihen, että meillä olisi jokaiselle jotakin ja tämä tuodaan myös ilmoittelussa esille”, Jussila summaa.

Tärkeä menestystekijä Säästöhallin mainonnan takana on asiakaslähtöisyys. Asiakkaille ajankohtaiset asiat ja niiden huomioiminen mainonnassa vaativat Jussilan mukaan heittäytymistä asiakkaan rooliin: ”Aina ei näe metsää puilta. Toinen kaipaa enemmän lisätietoa ja toiselle riittäisi vähempikin. Kassalla kuitenkin huomaa, milloin ihmiset ovat lukeneet ilmoituksia ja mitkä ovat olleet kiinnostavia asioita.” Säännöllisen, pitkäkestoisen mainonnan etu onkin Jussilalle, että mainontaan tehtyjä muutoksia voi helposti vertailla suhteessa aiempaan ja kokeilemalla selviää, mikä toimii ja mikä ei: ”Muutimme nyt mainosta isompaan kokoon ja kokeilemme, miten se vaikuttaa ihmisiin.”

Sydän-Satakunnan mainonnassa on kauppiaan mielestä parasta erityisesti paikallisten ihmisten tavoittaminen: ”Pienelle yritykselle paikallisuus on tärkeää. Emme tavoittele koko Suomea, vaan meillä päivittäin käyvät ihmiset tulevat noin 10 kilometrin säteeltä. Paikallisuus on siis meille se tekijä, mikä korostuu.”

Sydän-Satakunta

Sydän-Satakunta- ja Jokilaakso ilmestyvät yhdessä paketissa Kokemäen, Harjavallan, Kiukaisten ja Nakkilan alueella torstaisin.

Mainostajan printti-ilmoitus näkyy automaattisesti myös Sydän-Satakunnan näköislehden lukijoille verkossa.

Yhdessä Alman digitaalisten tuotteiden kanssa mainostajalla on mahdollisuus tavoittaa yli 90 % alueen kuluttajista.

Tutustu Sydän-Satakuntaan ja Jokilaaksoon

Lähde: KMT Alueellinen SL 

Kysyttävää mainonnasta Sydän-Satakunnassa? Autan mielelläni!

Lue lisää asiakkaidemme mainonnan menestystarinoita: